Näyttelykurssi *yksi paikka vapaana*

Päiväys ja aika
14.02.2019 klo 19.00 - 20.00

Tapahtumapaikka
Nuuskula


Näyttelykurssilla opetellaan koiran esittämistaitoja ja käsittelyä. Tutustutaan kurssilaisten koiriin koiranäyttelyn näkökulmasta – täytyy tiedostaa koiran ulkoiset vahvuudet ja heikkoudet, jotta voi antaa koirasta parhaan mahdollisen kuvan tuomarille. Aikaa kehässä on vain muutama minuutti ja harjoituksella opitte onnistumaan. Näyttelytaidoista tärkein on se, että koira haluaa esiintyä ja olla sinun kanssasi ulkoisista häiriöistä välittämättä. Näyttelyitä varten koira opetetaan liikkumisen lisäksi seisomaan ryhdikkäänä ja edukseen. Koiran tulee myös antaa tuomarin lähestyä ja koskea itseään. Kaiken kaikkiaan näyttelyt eivät ole vain kehän kiertämistä ja seisomista, vaan näyttelytaidot ovat opetettavia asioita.

Kurssin näyttelyasiantuntijana on Janina Taskinen, 21-vuotias koiraharrastaja Porvoosta, joka on nuoresta iästään huolimatta harrastanut koirien kanssa mm. näyttelyitä jo vuosia. Janinalla on bordercollieita ja kultaisianoutajia, jotka hän tuntee rotuina parhaiten. Kuitenkin esittäessään muiden koiria aina valioksi asti hän on tutustunut useisiin muihinkin rotuihin ja niiden kasvattajiin. Kurssilla on kouluttajina myös Nuuskulan eläintenkouluttajat Tiina Korhonen ja/tai Kati Rossi (svenska).

Kurssi koostuu viidestä harjoituskerrasta, joista ensimmäinen on ILMAN koiraa. Kurssipäivät ovat torstaisin 14.2. – 14.3. kello 19.15. Ensimmäisellä kerralla kartoitetaan osallistujien tarpeet ja toiveet kurssin suhteen sekä kuullaan Janinan kertomana nayttelyiden haasteista ja onnistumisista sekä nähdään mallikoiralla esitettynä kurssilla harjoiteltavista asioista. Lisäksi Tiina ja Kati neuvovat käsittelyharjoituksissa ja antavat kotiläksyt. Yhden kurssikerran kesto on 45-60 minuuttia riippuen osallistujamäärästä. Maksimimäärä kurssille on kuusi koiraa, minimi kolme.

Ilmoittautuminen kurssille täyttämällä alla olevan lomakkeen tiedot. Lisätietoja sähköpostitse tiedotteet@nuuskula.fi tai puhelimitse 040 517 6962/Tiina.

Ilmoittautuminen

Tämän tapahtuman varaus on suljettu.