Ongelmakäyttäytyminen

Apua ongelmakäyttäytymiseen

Koiran ongelmakäyttäytymiseen löytyy yleensä syy, johon voidaan vaikuttaa ja joka voidaan usein myös poistaa. Ongelman määrittelee koira, koiran huoltaja tai ympäristö. Toisinaan syyksi paljastuu kipu ja sen mahdollisuus tulee aina sulkea pois ennen muita käytännön toimia. Käyttäytymisongelmien syiden selvittämiseen ja ratkaisemiseen saat apua Tiinalta, joka on suorittanut eläintenkouluttajan erikoisammattitutkinnon juuri ongelmakäytösten hoitoon erikoistuen (2022). Tiinalla on jo vuosien kokemus erilaisten ongelmien ratkomisessa. Ongelma voi olla monitahoinen tai yksi opittu tapa. Ratkaisun löytämiseksi tehdään perusteellinen kartoitus siitä, mikä on johtanut epätoivottuun käytökseen.

Apua ongelmakäyttäytymiseen

Koiran ongelmakäyttäytymiseen löytyy yleensä syy, johon voidaan vaikuttaa ja joka voidaan usein myös poistaa. Ongelman määrittelee koira, koiran huoltaja tai ympäristö. Toisinaan syyksi paljastuu kipu ja sen mahdollisuus tulee aina sulkea pois ennen muita käytännön toimia. Käyttäytymisongelmien syiden selvittämiseen ja ratkaisemiseen saat apua eläintenkouluttajan ammattitutkinnon suorittaneilta Heidiltä ja Tiinalta. Ongelma voi olla monitahoinen tai yksi opittu tapa. Ratkaisun löytämiseksi tehdään perusteellinen kartoitus siitä, mikä on johtanut epätoivottuun käytökseen. Yhteenvetona laaditaan koiralle ja sen perheelle koulutusohjelma harjoituksineen. Samaa hinnastoa sovelletaan yksityiskoulutukseen, jos muuta ei sovita.

Hinnasto

Yksityiskonsultointi (aloituskäynti 1-2 tuntia) sekä lisäksi matkakorvaus 0,50€ / km. Ensimmäisen tunnin jälkeen veloitus on alkavalta puolelta tunnilta.
– klo 8.00 – 16.00 arkena 60€ / tunti
– klo 16.00 – 21.00 arkena 70€/ tunti
– viikonloppuisin ja pyhinä 80€ / tunti

Yksityiskonsultointiin sisälyy ensitapaamisen jälkeen tilannekatsaus 2-3 viikon ajan/kuluttua tapaamisesta puhelimitse tai sähköpostilla. Koulutusharjoitukset kirjallisesti 30,- lisäveloituksella. 

Jatkona lisäharjoitukset 35€ / 30 minuuttia (viikonloppuisin ja pyhinä 50€ / 30 min.) + matkakulut. Samaa hinnastoa noudatetaan kaikessa yksityiskoulutuksessa. Yksityiskoulutuksen jälkeen voi jatkaa osallistumalla sopivalle kursseille ryhmäohjaukseen Nuuskulassa.

Puhelin- tai sähköpostikonsultointi 35€ / 30 minuuttia (minimiveloitus).

Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.

PERUUTUSEHDOT

sovitun ajan peruminen 48 tuntia aikaisemmin kuluitta, tai sen sattuessa maanantaille tai tiistaille, viimeistään perjantaina kello 16 mennessä. Tämän jälkeen 100% kulut.

 

Scroll to Top